sunnuntai 29. heinäkuuta 2007

IM = Email 2.0?

Puhujainkulma podcastissa tätä juuri mietittiin Cnet uutisen pohjalta. Siinä siis nykynuoriso sanoo että email eli suomeksi sähköposti on jo jotain joka sopisi TV:n antiikkia antiikkia sarjaan. Ja tottahan tämä on.

Nykyään sähköpostia vaivaa ainakin kaksi asiaa jotka ovat spämmit eli mainospostit, sekä se että sähköpostia vaan tulee yksinkertaisesti liikaa. Työpaikalla saan kuulla sitä kuinka ihmiset valittavat että jokin posti ”häviää” toisten postien sekaan. Näihin pyritään tietysti pääsemään kiinni filttereiden avulla jotka napsivat nämä mainospostit pois. Postin määrän hallintaan voi vaikuttaa taasen järjestelmällisyydellä, josta hyvä esimerkki olikin Mielenkiintoisten Asioiden Kokoelma nimisessä blogissakin ollut Inbox Zero metodi, josta Merlin Mann piti luennon Googlelle (ja joka videoitiin ja on netissä tietysti myös nähtävissä).

Varmaa on että jossain mietitään ja suunnitellaan uutta sähköpostiprotokollaa tai tapaa jolla esimerkiksi lähettäjä voitaisiin varmentaa ja muutenkin tietoturvaa lisätä sähköpostin ympärillä (ilman lisäsovelluksia nykyiseen). Mutta mihin viestintä on nykyään mennyt? Onko niin että IM eli instant messengerit kuten messenger live, GoogleTalk tai Skype ovat nykyajan sähköposteja? (Jaiku ja muut taasen ovat enemmän IRC:n uusi tuleminen eli ns. IRC 2.0.)

Messenger tyyppisten sovellusten voima emailia vastaan realiaaikaisuus eli vastaus tulee toiselta heti. Eikös sähköpostikin ollut ”tappamassa” tavallista postia juurikin sen takia että sen toimittaminen perille vei vähemmän aikaa, joten vastausaika viestiin lyheni?

No faktaa on se että sähköpostia kuitenkin vielä tarvitaan.. ei yritysten sivuilla tulla vähään aikaan näkemään myyjän yhteystietojen kohdalla hänen mese –osoitettaan. Päivitystä ko. järjestelmä kyllä tarvitsee, mutta kokonaan emailin katoaminen ei tule eteen. Kyllähän noita kirjeitäkin edelleen kirjoitetaan kuitenkin vaikka tämän sähköpostin pelättiin sen nujertavan.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2007

Turhia päiviä… vai onko sellaisia?

Onko joskus tullut päivä jonka päätteeksi olet ajatellut ”eipähän tullut tänään tehtyä mitään”? Tämmöistä päivää merkitään usein sanoilla turha päivä tms. Näin päälle yksi vuotiaan lapsen isänä on saanut huomata miten paljon itse asiassa on ihmisellä opittavaa. Eli otetaanpa tällainen ”turha” päivä käsittelyyn.. Napataan perusjuttuja päivään eli herääminen, syöminen, lehden luku ja nukkumaan meno. Eli tällöin olet luultavimmin

  • Noussut istumaan itse
  • Noussut seisomaan ilman tukea itse
  • Kävellyt ilman tukea itse
  • Syönyt itse
  • Käynyt vessassa itse
  • Lukenut itse

ja vielä päivän päätteeksi olet mennyt nukkumaan ihan itse. Eli päivänä jolloin et oikeastaan tehnyt mitään, niin yksivuotiaan silmin olet tehnyt jo todella paljon. Siispä antakaamme arvoa myös näille ”turhille” päiville ja nimetkäämme ne vaikkapa vanhojen opittujen asioiden kertaamiseksi ;)

perjantai 20. heinäkuuta 2007

Yhteisöllisyys = nykypäivää?

Noniin nyt on sitten Pownce palveluunkin liitytty.. twitteriin ja Jaikuun erona taitaapi olla tuo liitteiden laittaminen ja kommenteissa saa arvostella (eli tähdittää) pousteja elikkäns viestejä. Jälleen siis omalla tavallaan uusi palvelu.. vai onko? Miten olisi seuraava uusi palvelu josta en krediittejä voi napata mutta otetaan featuret ensin.

  • Palvelussa voi perustaa kanavia.. yksityisiä tai julkisia
  • Voit suojata kanavia salasanoilla ja voit kutsua ihmisiä kanavalle.
  • Voit lähettää viestejä kanavalle joita muut voi lukea
  • Voit jakaa tiedostoja muille
  • Sovelluksia on webbiliittymistä omiin sovelluksiin kaikille alustoille ja myös mobiilisti
  • Ja kaikki on realiaikasta sanomaa
  • Ei invaitteja eli kutsuja vaan kaikille avoin lisäksi palvelu ei ole siinä kuuluisassa beetta vaiheessa

Liian hyvää ollakseen totta? Pistetään nimeksi jokin lyhenne vaikka vanhalla tutulla tyylillä eli kolme kirjainta. Valitaan IR ja C eli IRC. Eli mitähän uutta nyt ollaan rakentamassa vai onko kyseessä vain tarina keisarin uusista vaatteista.. Eli tarvitaanko se pikkupoika sanomaan että ”Eihän tässä ole mitään uutta” ;)

Ehkä vähän kärjistäen sanottu.. mutta olipa vain palanen ajatusta..

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

Elisa oli sittenkin oikeassa?

Ennen kun kesä tuli tarkasteltiin kuinka iho auringonvalossa päivettyy.. Nykyään tarkkailemme kuinka web-yhteisön fiidit päivittyy. On Jaikua, Twitteriä, Blogia, Tumbleria jne jne. , unohtamatta perinteisiä IM ohjelmia kuten Messengeriä ja GoogleTalkkia. Kaikessa perimmäisenä ajatuksena on jakaa informaatiota mitä teet nyt tai mitä näit missäkin.

Oliko siis Elisa (tai siis tarkemmin Elisan markkinoinnista vastannut taho) sittenkin vain aikaansa edellä? Muistanette kun HPY vaihtoi nimensä Elisaksi? Slogan oli tällöin: ”Tahdon olla kaikkien kanssa kaiken aikaa kaikkialla”. Tämä tietysti pistettiin nopsaan roskakoriin kun Elisa nimiset naiset varmaan ottivat asiasta nokkiinsa. Mutta lause sopii nyt tähän päivään kuin Skype Nokian puhelimeen... Web-yhteisöhän juurikin haluaa olla kaikkien kanssa kaiken aikaa ja vieläpä kaikkialla.

En tiedä onko tai voiko slogania rekisteröidä jos sitä ei käytä. Jos ei niin Jaikun tai muun web-yhteisölle olisi tuossa oiva mainoslause ;)