Kas l?ysin softan winkkaripuhelimeen nimelt??n MobileGBlogger. T?ll? k?nnykk? softalla voi siis kirjoittaa bloggeriin k?nnyk?ll?. K?tev??, jos siis t?m? toimii. Katsotaan kuin k?y kun painan Publish Post nappia
- Posted using Pocket Watch Software Mobile GBlogger.
torstai 18. lokakuuta 2007
tiistai 16. lokakuuta 2007
Asiakas = kulutushyödyke?
"Ennen oli miehet rautaa laivat oli puuta hiio-hoi!" Näinhän sitä eräässä kappaleessakin veisattiin. Aika muuttaa tapoja ja toteamuksia. Muistanette sanonnan että "asiakas on aina oikeassa"? Mutta onko asia nykyään niin? Jollain asteella pitäisi, mutta yhä useasti saa kuulla tarinaa jossa asiakas on vain.... no asiakas.
Itse kun muutin uudisasuntoon joka oli juuri rakennettu oli päässäni (vielä silloin) naiivi ajatus, että kun joku on uusi niin se on myös virheetön. Juu juu tiedetään nykyään että asia ei ole näin, mutta mistä johtuu että asukkaana minä olen fiksumpi rakennusasioissa kuin nämä ns. ammattilaiset?
Perustele! Kuuluu varmaan jo jonkun suusta joten teen sen. Kun ulko-ovi oli niin tiukka että aurinkoisella päivällä sitä ei saanut auki (tai jos sai niin et saanut sitä vedettyä enää lukkoon), niin ovessa ei 'ammattilaisten' mielestä ollut virhettä vaan sen kuuluukin olla tiukka. (lopulta huomasivat että lukkopesä oli väärässä kohdassa ja asia korjattiin)
Vessassa oli kaato väärin lattiassa.. mutta eihän siinä voi olla virhettä kun se oli mennyt tarkistuksesta läpi. (lopulta lattia tehtiin uudestaan koska todettiin että se on väärin tehty)
Rappuset narisi kuin vanhan maalaistalon emäntä. Mutta tämäkin on oli näiden ammattilaisten mielestä normaalia sillä kyseessä on puurappuset. (nämä kuitenkin korjattiin koska portaissa havaittiin vika josta narina johtui)
Tässä siis vain osa asioista... mutta tässä mietityttää se miksi ei koskaan voisi olla sitä mieltä että kyllä on tässä tehty virhe ja korjataan se. Missä siis on ammattiylpeys? Eli siis se että kun on homma tehty niin voi olla itse tyytyväinen laatuun? Ja jos tähän joku tulee ja vastaa minulle syyksi kiireen, niin mietin mitä se minuun eli asiakkaaseen liittyy? Olenko minä asettanut aikatauluja?
Muiltakin aloilta tätä näkee ja kuulee esim. kuinka asiakkaat saavat odottaa liittymän vaihtoaan kännykkäoperaattorista toiseen. Tai kuinka laskun saatuaan asiakkaan pitää nykyään tarkistaa aina että lasku tällä kertaa on oikein kun firman laskutusjärjestelmät ei ole täysin toiminnassa.
Onko siis niin että nykyajan kiire ja kilpailutilanne on muuttanut asiakkaat yrityksen kulutushyödykkeiksi, jolta yritys saa rahaa ja jos asiakas lähtee pois niin hankitaan uusi vain tilalle? Jälleen kerran löytyy kyllä yrityksiä joissa asiakkaat koetaan tärkeiksi edelleen ja kun sellaista kohtaa tulee hyvä mieli... ehkä se antaa uskoa että inhimillisyys ei ole kadonnut ihan kokonaan... ainakaan vielä.
Itse kun muutin uudisasuntoon joka oli juuri rakennettu oli päässäni (vielä silloin) naiivi ajatus, että kun joku on uusi niin se on myös virheetön. Juu juu tiedetään nykyään että asia ei ole näin, mutta mistä johtuu että asukkaana minä olen fiksumpi rakennusasioissa kuin nämä ns. ammattilaiset?
Perustele! Kuuluu varmaan jo jonkun suusta joten teen sen. Kun ulko-ovi oli niin tiukka että aurinkoisella päivällä sitä ei saanut auki (tai jos sai niin et saanut sitä vedettyä enää lukkoon), niin ovessa ei 'ammattilaisten' mielestä ollut virhettä vaan sen kuuluukin olla tiukka. (lopulta huomasivat että lukkopesä oli väärässä kohdassa ja asia korjattiin)
Vessassa oli kaato väärin lattiassa.. mutta eihän siinä voi olla virhettä kun se oli mennyt tarkistuksesta läpi. (lopulta lattia tehtiin uudestaan koska todettiin että se on väärin tehty)
Rappuset narisi kuin vanhan maalaistalon emäntä. Mutta tämäkin on oli näiden ammattilaisten mielestä normaalia sillä kyseessä on puurappuset. (nämä kuitenkin korjattiin koska portaissa havaittiin vika josta narina johtui)
Tässä siis vain osa asioista... mutta tässä mietityttää se miksi ei koskaan voisi olla sitä mieltä että kyllä on tässä tehty virhe ja korjataan se. Missä siis on ammattiylpeys? Eli siis se että kun on homma tehty niin voi olla itse tyytyväinen laatuun? Ja jos tähän joku tulee ja vastaa minulle syyksi kiireen, niin mietin mitä se minuun eli asiakkaaseen liittyy? Olenko minä asettanut aikatauluja?
Muiltakin aloilta tätä näkee ja kuulee esim. kuinka asiakkaat saavat odottaa liittymän vaihtoaan kännykkäoperaattorista toiseen. Tai kuinka laskun saatuaan asiakkaan pitää nykyään tarkistaa aina että lasku tällä kertaa on oikein kun firman laskutusjärjestelmät ei ole täysin toiminnassa.
Onko siis niin että nykyajan kiire ja kilpailutilanne on muuttanut asiakkaat yrityksen kulutushyödykkeiksi, jolta yritys saa rahaa ja jos asiakas lähtee pois niin hankitaan uusi vain tilalle? Jälleen kerran löytyy kyllä yrityksiä joissa asiakkaat koetaan tärkeiksi edelleen ja kun sellaista kohtaa tulee hyvä mieli... ehkä se antaa uskoa että inhimillisyys ei ole kadonnut ihan kokonaan... ainakaan vielä.
tiistai 9. lokakuuta 2007
Tapaus: Leijonan kita
Tulipahan katsottua nauhalta (lue: digiboksilta) pitkästä aikaa televisio-ohjelmia. Tai oikeastaan yhtä ohjelmaa nimeltään Leijonan kita. Tämä on siis MTV3:lta tuleva ilmeisemmin japanilainen formaatti (alkup.nimi: Dragon's Den), jossa henkilö esittelee tuote/bisnessideansa rahakkaille leijonille pyytäen X määrän euroja. Vastineeksi jellonat saavat X määrän prosenttialisen osuuteen yrityksestä.
Ensiksi pitää kritisoida näitä formaatteja siitä ettei sisältöä ole tuossa tunnin jaksossa kuin noin 15-20 min... muun ajan vie mainokset, "seuraavassa jaksossa" infot ja useat muut leikkeet ohjelmasta. Tästä syystä ohjelman tallentaminen digiboksille on oivaa, koska silloin saa nämä huttuosuudet kelattua pois.
Sitten toiseen mietintään. Katsoin viimeisimmän jakson naureskellen hassuille ehdotuksille ja tuskaillen formaatin tuomaa ylimääräistä huttua. Kuitenkin jakson jälkeen jäi outo vaivautunut olo.
Jaksossa oli 10 vuotta omalla alallaan työskennellyt mies nimeltään Hannu Jokinen, joka esitteli tuotettaan Ekotherm-laatikkoa (laatikko joka on ekologisempi kuin nykyään käytettävät styroksiset laatikot joilla ruoka pidetään oikean lämpöisenä). Pyyntö oli 60 000 euroa ja tästä vastineeksi saisi leijonat 40% yrityksestä.
NONIIN! Hihkaisin minä. Nyt on summat kohdillaan ja varmasti kauppa tulisi.. niin ja ei se tuotekaan ollut hassumpi. Mutta mitä sitten tapahtui? Nopeasti hyvän idean haistaneet leijonat alkoivat työhön. Prosenttiosuus ensin hivutettiin 50:een ja yht' äkkiä olikin osuus jo 80% summan jäädessä samaan. Hannu hyväksyi tarjouksen (mielestäni ilman että käsitti mitä oli tekemässä).
Ohjelma sai mielenkiintoisen käänteen kun Hannu poistui areenalta ja leijonat alkoivat riidellä siitä millä osuudella kukakin olisi tässä juuri saalistetussa yrityksessä mukana. Eli saako joku olla vähemmistö osuudella mukana vai että tasaerin. Hannu kutsuttiin takaisin paikalle 'päättämään' asiasta. Itse tässä vaiheessa toivoin että Hannu olisi tullut järkiinsä ja sanonut, että ei halua antaa pilkkahintaan omaa yritystään riiteleville leijonille. Tämä olisi ollut se toivottava näpäys jellonaa kuonoon.. vaan ei.
Tiedän että kyseessä on formaatti jossa mennään formaatin tyylillä.. tiedän myös että ko. jellonat tuhlailevat omia taskurahojaan ja tiedän myös sen että se ei ole tässäkään tyhmä joka ottaa vaan se joka halvalla antaa. Mutta jotenkin tämä tuntui väärältä, jopa vääremmältä kuin fearfactori jossa ihminen syö hämähäkkejä saadakseen rahaa. Tässähän nöyrytetään suomalaista pien/perheyrittäjää oikein olan takaa.
Asiaa puitiin myös Talouselämän nettisivuilla
Aloittaa Pekka Lähteenmäki ja jatkaa
Ko. kirjoituksessa otetaan myös puheeksi asia joka itselle osui korvaan.. Eli tuotanto kannattaa sijoittaa kiinaan.. niin tämä on ohje leijonilta (johtuukohan tämä siitä että ohjelman formaatti tulee sieltä hmm)
Mutta summa summarum ohjelman idea odotutti hyvää. Lopputulos kuitenkin oli se, ettei ainakaan suomen avainlippua kohoteta tälle eikä suomen yrittäjätkään tätä varmaan hyvällä katso, vaikkakin itseironisesti yksi leijonista on suomen yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Eero Lehti.
Keskustelut jatkuvat netissä eri puolilla. Ehkä selviämme jälleen tästäkin, mutta olipahan tämä jälleen palanen sitä ajatusta.
Ensiksi pitää kritisoida näitä formaatteja siitä ettei sisältöä ole tuossa tunnin jaksossa kuin noin 15-20 min... muun ajan vie mainokset, "seuraavassa jaksossa" infot ja useat muut leikkeet ohjelmasta. Tästä syystä ohjelman tallentaminen digiboksille on oivaa, koska silloin saa nämä huttuosuudet kelattua pois.
Sitten toiseen mietintään. Katsoin viimeisimmän jakson naureskellen hassuille ehdotuksille ja tuskaillen formaatin tuomaa ylimääräistä huttua. Kuitenkin jakson jälkeen jäi outo vaivautunut olo.
Jaksossa oli 10 vuotta omalla alallaan työskennellyt mies nimeltään Hannu Jokinen, joka esitteli tuotettaan Ekotherm-laatikkoa (laatikko joka on ekologisempi kuin nykyään käytettävät styroksiset laatikot joilla ruoka pidetään oikean lämpöisenä). Pyyntö oli 60 000 euroa ja tästä vastineeksi saisi leijonat 40% yrityksestä.
NONIIN! Hihkaisin minä. Nyt on summat kohdillaan ja varmasti kauppa tulisi.. niin ja ei se tuotekaan ollut hassumpi. Mutta mitä sitten tapahtui? Nopeasti hyvän idean haistaneet leijonat alkoivat työhön. Prosenttiosuus ensin hivutettiin 50:een ja yht' äkkiä olikin osuus jo 80% summan jäädessä samaan. Hannu hyväksyi tarjouksen (mielestäni ilman että käsitti mitä oli tekemässä).
Ohjelma sai mielenkiintoisen käänteen kun Hannu poistui areenalta ja leijonat alkoivat riidellä siitä millä osuudella kukakin olisi tässä juuri saalistetussa yrityksessä mukana. Eli saako joku olla vähemmistö osuudella mukana vai että tasaerin. Hannu kutsuttiin takaisin paikalle 'päättämään' asiasta. Itse tässä vaiheessa toivoin että Hannu olisi tullut järkiinsä ja sanonut, että ei halua antaa pilkkahintaan omaa yritystään riiteleville leijonille. Tämä olisi ollut se toivottava näpäys jellonaa kuonoon.. vaan ei.
Tiedän että kyseessä on formaatti jossa mennään formaatin tyylillä.. tiedän myös että ko. jellonat tuhlailevat omia taskurahojaan ja tiedän myös sen että se ei ole tässäkään tyhmä joka ottaa vaan se joka halvalla antaa. Mutta jotenkin tämä tuntui väärältä, jopa vääremmältä kuin fearfactori jossa ihminen syö hämähäkkejä saadakseen rahaa. Tässähän nöyrytetään suomalaista pien/perheyrittäjää oikein olan takaa.
Asiaa puitiin myös Talouselämän nettisivuilla
"Hävettää ja kiukuttaa. Sellainen olo tuli katsojalle eilisestä Leijonan kita -ohjelmasta."
Aloittaa Pekka Lähteenmäki ja jatkaa
"Koko joukon arvostelukyky petti eilen televisiossa niin pahasti, että sitä on vaikea puolustella. Terve ahneus on yrittäjälle hyväksi, mutta liika on liikaa."
Ko. kirjoituksessa otetaan myös puheeksi asia joka itselle osui korvaan.. Eli tuotanto kannattaa sijoittaa kiinaan.. niin tämä on ohje leijonilta (johtuukohan tämä siitä että ohjelman formaatti tulee sieltä hmm)
Mutta summa summarum ohjelman idea odotutti hyvää. Lopputulos kuitenkin oli se, ettei ainakaan suomen avainlippua kohoteta tälle eikä suomen yrittäjätkään tätä varmaan hyvällä katso, vaikkakin itseironisesti yksi leijonista on suomen yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Eero Lehti.
Keskustelut jatkuvat netissä eri puolilla. Ehkä selviämme jälleen tästäkin, mutta olipahan tämä jälleen palanen sitä ajatusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
